Suomen Antikvariaattiyhdistys Ry

Suomalaisen keittokirjan historia alkaa vuodesta 1849, jolloin julkaistiin ensimmäinen suomenkielinen keittokirja. Kokki-kirjassa oli 180 sivua ohjeita ruuanlaittoon, yksinkertaisia reseptejä kotimaisista peruselintarvikkeista. Kirja liittyy 1800-luvun kansanvalistukselliseen henkeen: suomea äidinkielenään käyttävälle rahvaalle opetettiin uskonnon lisäksi myös käytännön asioita. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin (1881) aloitti Kansanvalistusseura pitkäikäisen kalenterinsa julkaisun. Suuren suosion saaneessa kalenterissa oli allakan lisäksi artikkeleita mm historiasta, maantiedosta jne. Julkaistiinpa niissä vuosien saatossa joitakin ruokaohjeitakin.

1900-luvulle tultaessa valikoima kasvoi jo huomattavasti. Ensimmäiset kasviskeittokirjat ilmestyivät (Elin Sjöström: Kasvisruokaa kaikille) ja samoihin aikoihin ilmestyi pieni joukko funktionaalisia keittokirjoja, joissa tähdennettiin ruokavalion merkitystä terveyteen. Aikanaan meilläkin suosittu erilaisiin kylpyihin perustuva Kuhnen oppi sai oman dieetti- ja keittokirjansa. Modernin ajan alkua enteili vuonna 1919 ilmestynyt 200 ruokaohjetta yksinäiselle, jonka kannessa kaasulieden ääressä poseeraa nuori neito ylioppilaslakki päässään. Tätä voitaneen hyvällä syyllä pitää maamme ensimmäisenä sinkkukeittokirjana. Kaikki kirjassa esitetyt ohjeet eivät toki ole sellaisenaan siirrettävissä kiireiselle nykyajallemme. Tuolloin kun oli tapana, että ruokalajit valmistettiin alusta loppuun itse. Keitetyn sillin resepti alkaa: ‘Pieni silli liotetetaan vedessä 12 tuntia…’

Vuosisadan alun käytetty klassikko oli Helsingin ruuanlaittokoulun johtajattaren, Anna Olsonin Keittokirja yksinkertaista ruuanlaittoa varten kodissa ja koulussa. Teos sisälsi reseptien lisäksi runsaasti ohjeita elintarvikkeiden oikeasta säilytyksestä ja niiden ravintoarvoista.

1920 ja 30 -luvuilla Suomi sai yhä enemmän vaikutteita Euroopasta. Olavi Paavolainen maalaa aikakaudesta antoisan ja värikkään kuvan Nykyaikaa etsimässä -teoksessaan. Hyvän ruoan ja juoman epikurolainen ystävä Ville Vallgren järjesti ystäviensä kanssa juhlia, joita hän kuvasi hauskasti teoksissaan Ville-gubbens matkatekes ja Mat och dryck med roliga gubbar. Aikakauden suuri klassikko Prinsessojen keittokirja sisälsi ohjeita menykokonaisuuksista suurempiakin juhlia varten. Tämä olikin nyt mahdollista, koska keskiluokan elintaso oli noussut ja siirtomaatavarakaupoissa riitti valikoimaa. Ruotsinkielisissä perheissä käytettiin lisäksi Escoffiers Stora kokbok’ia, jota ei koskaan suomennettu. Kotiliesi -lehdessä julkaistiin ruokaohjeita, joista osa julkaistiin myöhemmin lehden nimeä kantavassa Kotilieden kirjasto -kirjasarjassa, johon oli koottu keittokirjojen lisäksi käsityö- ja lastenhoito-oppaita.

Sota muutti ihmisten elämän täysin myös kotirintamalla. Elintarvikkeita ei enää juurikaan saatu ulkomailta ja kotimaisiakin jouduttiin ankarasti säännöstelemään. Korttiannosten ja korvikkeiden oikeaan käyttöön opastivat monet kirjat, joista käytetyimmät olivat Marja Helaakoski-Tuomisen Pula-ajan keittokirja ja Nissinen & Somersalon Kortiton ruoka ja miten käytän korttiannokseni. Resepteistä valtaosa syntyy vaatimattomista juureksista ja kaloista - kaikesta siitä, mitä saatiin omasta kasvitarhasta tai mitä toreilla ja kaupoissa oli vielä tarjolla. Sodan loppuminen ei poistanut pulaa ja puutetta, vaan sotakorvausten kanssa kamppailevassa maassamme tiettyjen elintarvikkeiden säännöstelyä jouduttiin jatkamaan 50-luvulle asti.

Sodanjälkeisen ajan käytetyimpiä keittokirjoja olivat Maija keittää (ensipainos 1960) sekä kaikkien aikojen suosituin keittokirjamme Kotiruoka, josta on vuosikymmenten saatossa otettu kymmeniä painoksia, ensipainoksen ollessa jo vuodelta 1908. Vuonna 1963 painetun TV-keittiön herkkuja esipuhe alkaa ‘Joka kolmanteen Suomen kotitalouteen kuuluu jo uusimpana perheenjäsenenä televisio. Sen kuvaruudun antimista löytää kukin katsoja paljon valittavaa niin hyvin viihteen kuin asiapitoisen valistuksen ja opetuksen piiristä’. Teokseen oli koottu MTV jo syksystä 1959 lähettämän Perheenemäntien rentoutumistuokiossa kerrottuja ruokavihjeitä. Aikansa suosituimmat TV-kokit Vanamo ja Kolmonen julkaisivat 70-luvulla muutamia keittokirjoja, joissa kotimaisten ruoka-aineiden ja -reseptien osuus oli merkittävä.

Nykyisin, kun hieman liioitellusti joka korttelissa on yksi pizzeria ja kiinalainen ravintola, on kenties vaikea muistaa, miten uusi asia etniset keittiöt maassamme ovat. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta niiden aika alkaa vasta 70-luvulla, jolloin seuramatkoilla etelässä käyneet suomalaiset olivat varovasti totutelleet ulkomaiden makumaailmaan.

Julkaistujen keittokirjojen nimikemäärä räjähti 90-luvulla, jolloin niiden formaattikin ratkaisevasti muuttui. Reseptien ja ohjeiden sijaan pääsisältönä ovat aukeaman täyttävät kuvat juhlavista kattauksista ja herkullisista ruokalajeista. Perinteisistä ‘tee se näin’ -oppaista on tullut isokokoisia katselukirjoja, joissa asiasisältö on korvattu helposti lähestyttävillä kuvilla. Tätä päivää ovat myös eri kohderyhmille tarkoitetut erikoiskeittokirjat, esimerkkeinä vaikkapa Vegaanin keittokirja ja Uroskokin keittokirja.

Keittokirjoja voidaan paitsi käyttää, myös kerätä. Nämä kaksi asiaa eivät toki ole toisiansa poissulkevia, vaan varmasti miltei kaikki keittokirjoja keräävät niitä myös käyttävät. Keittokirjat ovatkin hauska ja haastavakin keräilyalue. Ruokakirjallisuutemme esikoista, Kokki-kirjaa ei ole helppo löytää, ja hintaakin sillä yleensä on muutama sata euroa. Vaikeimmin tavoitettavia ovat kuitenkin eri aikojen tilapäisjulkaisut, erilaiset ruokaohjeita sisältävät pienpainatteet, joista näyttelyssämme on joitakin esimerkkejä. Näiden vihkosten kohtaloksi on yleensä koitunut niiden vaatimaton ulkoasu, jonka ansiosta niitä ei ole katsottu säilyttämisen arvoisiksi. Keräilijän kannalta nämä ovat antoisia, sillä niiden löytäminen on haastavaa, mutta hankinta ei yleensä tyssää hintaan. Pienpainatteissa harvinaisuus ei käy yhdessä hinnan kanssa, vaan hyvinkin harvinaisia vihkosia saattaa saada alle uutuuskirjan hinnan.

Harvinaisuuden edellytyksenä ei aina ole teoksen ikä, uusissakin kirjoissa on harvinaisuuksia, joiden painosmäärä on ollut pieni. Esimerkkeinä vaikkapa Armas J. Pullan Piccolo-kustantamolta vuonna 1966 ilmestynyt Viinien Kirja ja Hans Välimäen Kahden tähden keittokirja (2003), jonka painos oli vain 400 kappaletta.

Keittokirjat ovat oivallisia myös ajankuvina: niiden reseptit kuvaavat loistavasti oman aikansa elintasoa ja esitettyjen reseptien avulla saa kuvan siitä, mitä vaikkapa 20-luvun juhlapidoissa ja 50-luvun arkipöydissä tarjottiin. Usein jo kirjojen kansikuvista käy ilmi ajan henki: 60-luvun keittokirjojen kansikuvissa tirisevät rasvaiset makkarat, ja ohjeissa suolaa viljellään niin että kevyempään nykyruokaan tottunutta hirvittää.

Keräilijän kannalta keittokirjat ovat haastavia myös siksi, että tyypillisinä käyttökirjoina ne usein ovat melko kuluneita tai peräti loppuunluettuja. Kokoelmastaan tarkka keräilijä haluaa toki hyväkuntoisia kappaleita, joiden löytäminen saattaakin olla melkoisen vaikeaa.

Suomen Antikvariaattiyhdistyksen näyttelyn ovat koonneet
Anne Huurto, Timo Surojegin ja Berndt Wikgren

Näyttelyteksti: Timo Surojegin

Kokki-Kirjan lainasta kiitos keräilijä Harri Erikssonille