Kalastusoppaita. Näyttely Antikvaarisille kirjamessuille 2009

Tuhansien järvien maassamme kalastuksella on pitkät perinteet. Menneinä vuosisatoina veden vilja toi kaivattua täydennystä monasti köyhään ruokapöytään. Tätä kotitarvekalastusta on tutkinut etenkin U. T. Sirelius, jonka jo 1906 ilmestynyt kolmiosainen teos Suomalaisten kalastus on edelleen alan merkittävin perusteos. Myöhemmästä tutkimuksesta kannattaa mainita Kustaa Vilkunan Lohi (1974), joka käsittelee Kemijoen lohenkalastusta aikana jolloin joki vielä virtasi vapaana.

Kalastuksella on aina ollut myös kansantaloudellista merkitystä. Niinpä jo 1800-luvulla julkaistiin useita oppaita kalavesien hoidosta ja kalanviljelyksestä. Esimerkkeinä Holmbergin Johdatus kesäkalain wiljelykseen Suomessa (1860) ja Cederdströmin Neuvoja kalastuksen hoidossa (1895).

Vapaa-ajan kalastuksella on maassamme huomattavasti lyhyempi historia. Kun Englannissa ensimmäiset perhokalastajat ilmestyivät jokien rannoille todennäköisesti viimeistään keskiajalla, saivat lohet Suomen koskissa odottaa 1800-luvun puoliväliin asti.

Perhokalastuksen suurin klassikko Izaac Waltonin The Compleat Angler ilmestyi jo 1653. Walton täydensi kirjaansa useaan otteeseen, ja viidenteen painokseen tultaessa kolmetoista lukua olivat kasvaneet kahteenkymmeneenyhteen. Samalla kirjaan lisättiin Waltonin kalakaverin, Charles Cottonin kirjoittama osuus. Näyttelymme kuvitettu painos on vuodelta 1925. Suomeksi tästä klassikosta on ilmestynyt Waltonin kirjoittama osa nimellä Oivallinen onkimies (1972).

Englannissa julkaistiin 1400-luvun lopulta 1700-luvun loppuun noin 60 kalastuskirjaa. Seuraavan vuosisadan kuluessa määrä kasvoi jo lähemmäs kolmea sataa.

Suomen kalastuskirjallisuuden esikoisena pidetään Hintzen vuonna 1883 salanimellä Salmo Salar julkaisemaa teosta Krokfiske som sport och yrke. Vuotta aiemmin ehti kuitenkin ilmestyä onginnan opas Anvisningar i konsten att meta (1882).

1900-luvulle tultaessa kalastusoppaiden määrä Suomessakin lisääntyy. Tärkeimpänä syynä lienee lisääntynyt vapaa-aika, joka mahdollisti perhojen ja uistinten uittamisen puhtaasti harrastuksenakin, ilman että perheen elanto oli kiinni kalaretken saaliista. Ensimmäisiä opaskirjasia oli konsuli ja tehtailija Herman Renforsin Konsten att kasta betet (1908), josta otettiin ilmeisesti samalla myös ääriharvinainen pienempi suomenkielinen painos Uistimen heittämistaito.

Alan kotimaisia klassikkoja ovat Walleniuksen Urheilukalastajan käsikirja (1923), Salmelaisen Urheilukalastus (1914) ja Ylänteen Kalamiehen Käsikirja (myöhemmin nimellä Kalastuksen taito), joka ilmestyi useina painoksina 40-luvulta 70-luvulle asti.

Perhokalastusta pidettiin pitkään elitistisenä, eikä parhaille lohikoskille tavallisilla vavanvatkaajilla ollutkaan asiaa. Vuosisadan vaihteen kalastustunnelmia on Juhani Aho kuvannut kahdeksannessa novellikokoelmassaan Lohilastuja ja kalakaskuja (1921). Innokkaana kalastajanakin tunnettu Aho osasi yhdistää herkkävireisen kalastuskuvauksen korkeatasoiseen kaunokirjallisuuteen. Tuloksena on suomalaisen kalastuskirjallisuuden ylittämätön klassikko. Suurin osa kalastustarinoista on innokkaiden harrastajien kirjoittamia, joissa harrastuksen palo ja kalastuksen jännitys kyllä välittyvät, mutta kaunokirjalliset ansiot jäävät usein vähäisemmiksi.

Päätoimisista kirjailijoistamme Ahon lisäksi kalastusta on kuvannut Antti Tuuri 1978 ilmestyneessä teoksessaan Perhokalastuksen alkeet. Kirjassaan Tuuri kuvaa oman harrastuksen alkutaivalta humoristisen totuudenmukaisesti jatkuvasti sotkussa olevine siimoineen ja milloin mistäkin löytyvine perhoineen.

Suomalaisen perhokirjallisuuden alkua saatiin odottaa aina 60-luvulle asti, jolloin ilmestyivät Mäkisen Perho-onginnan perusteita (1964) ja Onkiperhoja sitomaan (1965). Toki varhaisemmissakin kalastusoppaissa oli perhokalastusta sivuttu, jopa opetettu perhonsidontaa, mutta Mäkisen pikkuiset kirjat olivat ensimmäiset pelkästään perhokalastukseen keskittyneet teokset. Ensimmäinen laajempi esitys aiheesta oli Aunesluoman Perhokalastus (1973), jota Rossin seuraavana vuonna ilmestynyt ulkoisesti vaatimaton, mutta sisällöllisesti pätevämpi Perhokalastajan opas ansiokkaasti täydensi.

Varsinainen perhobuumi alkoi maassamme vasta 80-luvulla, josta todisteena kunnostettujen taimenkoskien lisäksi melkoinen määrä julkaistua perhokalastuskirjallisuutta.

Aurinkoisten kesäöiden viehätys on helppo ymmärtää, vaikkei kalastuksesta muuten välittäisikään. Enemmän harrastustaan joutunevat selittämään ne talvikalastuksen ystävät, jotka istuvat tuulisella järvenselällä parinkymmenen asteen pakkasessa narraamassa pikkuruisia ahvenia. Ottamatta kantaa harrastuksen mielekkyyteen yleisellä tasolla, voin kuitenkin itse todeta kokeneeni monia lähes zeniläisiä hetkiä tuijottaessani avantoon ja odottaessani pientä värähdystä morrivavan kärjessä. Aihetta lähinnä verkkokalastuksen kannalta käsitellään Brofeldtin vuonna 1927 ilmestyneessä Talvikalastus -teoksessa. Uudempaa tuotantoa edustavat Hietakankaan Pilkkijän käsikirja (1982) ja Ahlgren & Tiaisen Mormuskointia oppimaan (1983).

Kalastusoppaisiin voidaan lukea myös tarvikevalmistajien myyntiesitteet ja kuvastot, jotka tuote-esittelyjen ja hintojen lisäksi – ainakin ennen – sisälsivät myös kalastustarinoita ja -niksejä. Varhaisimmat kotimaiset kuvitetut hintaluettelot julkaistiin ilmeisesti 1900-luvun alkuvuosina. Ensimmäiset suomenkieliset värikuvinkin koristetut luettelot tai kuvastot ilmestyivät 1920-luvulla. Tunnetuin myyntiluettelo on ruotsalaisen ABUn eli Ab Urfabrikenin (nyk. Abu Garcia) Napp och nytt, joka aloitti ilmestymisensä 1948. Ensimmäinen suomenkielinen laitos ilmestyi vuonna 1959. Niiden parissa on melkoisen moni nuori ja vähän vanhempikin kalastaja haaveillut: ”ehkä minäkin ensi kaudeksi tuon punaisen Ambassadeurin…”

Kalastajaa kiinnostaa paitsi miten ja millä, myös missä vieheitään kannattaa uittaa. Tähän tarpeeseen pyrkivät vastaamaan kalapaikkaoppaat, joita vuosien saatossa onkin ilmestynyt melkoinen määrä. Yksi ensimmäisistä oli Brofeldtin Urheilukalastajan matkaopas Suomessa (1935). Samana vuonna ilmestyi myös Neuvoja Petsamojoella urheilukalastusta harjoittaville.
Molemmat olivat Suomen matkailijayhdistyksen kustantamia ja sisälsivät tietoja lähinnä majoitus- ja luvanhankintapaikoista. Yksityiskohtaisempia ohjeita löytyy paikkakuntakohtaisista oppaista, joissa parhaimmillaan kuvataan kosket yksityiskohtaisesti kivineen ja suvantoineen.

Näyttelyyn on otettu mukaan myös joitakin kalabiologisia perusteoksia, täytyyhän kalastajan toki saaliinsa tunnistaa - asia, joka varsinkaan särkikalojen kohdalla ei aina ole aivan yksinkertaista. Reuterin Suomen kalat ja kalastus Suomessa (1893) oli ensimmäinen laajempi esitys aiheesta. Vallen Suomen kalat (1934) on edelleen tavoiteltu keräilykohde teoksen upeasti painettujen värikuvien takia.

Näyttelyn harvinaisin kohde löytyy tästä osiosta: Karjalan järvet. Ohjekirja kotiseudun tutkijoille ja kalastajille. Kirja on venäläisen tutkijan V. L: Komarowin kirjoittama ja Borodinskin biologisen aseman julkaisema ja painettu Leningradissa vuonna 1930. Vapaus- ja jatkosodan välisenä aikana sikäläiset kommunistit julkaisivat rajan takana melkoisen määrän suomenkielistä kirjallisuutta. Vaikka painokset olivat joskus melko suuriakin, ovat lähes kaikki ennen sotia Neuvostoliitossa painetut suomenkieliset kirjat harvinaisia. Kommunistisen materiaalin levittämiseen ei 30-luvun Suomessa suhtauduttu suopeasti, ja seuranneissa sodissa tuhoutui rajantakaisesta kirjallisuudesta valtaosa.

Kalastusoppaat tarjoavat paitsi haastavan keräilykohteen, myös mielenkiintoisen näkymän välineiden ja kalastustapojen kehitykseen. Näyttelyyn on kuriositeettina otettu joitakin 1950–1980-luvun Itä-Saksassa painettuja kirjoja, joiden retrohenkiset kannet kuvaavat hyvin koko aikakautta. Nykypäivää taas edustavat cd-rommeina ja dvd:nä ilmestyvät oppaat, jotka saattavat täyttää tehtävänsä kotona, mutta kalaretkelle niitä ei kannata pakata mukaan.

Näyttelyn on Helsingin kirjamessuille 2009 tuottanut Suomen Antikvariaattiyhdistys
teksti: Timo Surojegin
Kiitokset kommenteista ja materiaalilainoista Anssi Uitille