Ikuisia arvoja – luonnontiedettä ja uskontoa

Ikuisia arvoja – luonnontiedettä ja uskontoa esittelee kuriositeettikirjaston käsitettä ja kokoelmia. Näyttelyyn voi tutustua Helsingin kirjamessuilla Suomen Antikvariaatti-yhdistyksen näyttelyosastolla 6m95.

Näyttelyn keskiössä ovat erilaiset uskonnolliset teokset Aasiasta, Afrikasta ja Euroopasta. Mm. indonesialaisiin ja intialaisiin palmunlehväkirjoihin, tiibetiläisiin rukousmyllyihin ja -lippuihin, intialaisiin käsinpainettuihin ja -vedostettuihin kirjoihin, etiopialaisiin kirjakääröihin sekä pohjoismaisiin raamattuihin ja virsikirjoihin saa lähituntumaa antikvaarisilla kirjamessuilla.

Eri kulttuurien uskonnollista kirjallisuutta yhdistää mm. se, että teosten valmistamiseen on käytetty runsaasti aikaa, vaivaa ja rakkautta. Näyttely esitteleekin uskonnollisten kirjojen globaalia perinnettä kirjaesineiden näkökulmasta eikä suinkaan tekstitradition kannalta. Esimerkiksi kristillisiä kirjoja on tehty kaksiselkäisinä ja niiden kansia on juhlistettu helmikirjonnalla. Uskonnollisten kirjojen taiteellisista kansista ilmenee rakkaus kirjaa ja sanaa kohtaan.

Ikuisia arvoja herättelee pohtimaan toisinaan ristiriitaisiksi miellettyjä kulttuurin osa-alueita: luonnontieteitä ja uskontoa. Aihepiirit eivät ole vastakkaisia kirjastojen historian valossa. Jo valistusajan kuriositeettikirjastoissa oli luonnontieteellisiä kokoelmia. Kirjamessujen näyttelyssä onkin esillä myös simpukka- ja kotilokokoelma, johon kuuluu mm. kotiloihin kaiverrettuja rukouksia.

Näyttely osoittaa, miten sanasta on tehty esineitä ja miten elolliset olennot ovat muuttuneet esineiksi.

Näyttelyn on koonnut tietokirjailija Niklas Bengtsson.

Teksti: Niklas Bengtsson

Copyright © 2010 Suomen Antikvariaattiyhdistys Ry
Member of International League of Antiquarian Booksellers